Tuesday, November 14, 2006

Badlands, Mount Rushmore ja paljon muuta

Nonii, koitetaas taas kirjotella vähän mitä on tapahtunu.. Eli taidettiin viimeks jäädä siihen kun lähdettiin sieltä isäntäperheen luota. Perheen isä opasti meiät ison tien sijasta pienelle kiertoreitille joka vei meiän pienen pienen intiianikaupungin läpi takas isolle tielle ja sit taas sieltä Badlandsin kansalllispuistoon. Kaikki tällä välillä oli pelkkää preeriaa. Siis ihan pelkkää nurmikkoo ja pientä kukkulaa silmänkantamattomiin. Näky oli aluks todella vaikuttava ja hieno mutta kun sitä kesti muutaman tunnin kävi se hiukan puuduttavaks.. kaikki kuitenkin muuttu kun päästiin Badlandsiin. Ensin nähtiin matkalla farmi jossa olis päässy ruokkiin preeriakoiria, teki mieli mennä mutta aateltiin että se kuitenkin maksaa... no kolmen minuutin ajomatkan päässä oli talveks suljettu vanha uudisasukaskylä (kuvia galleriassa) ja siellä oli pilvin pimein näitä hauskoja pikkuveijareita. Oli kyl tosi outoo vierailla semmosessa kylässä kun missään ei ollu ketään muita kun me ja ne pikkuset marsun näköset koirat. Mä meinasin kyllä saada sätkyn kun siel oli se puucee ja siel oliki sisällä semmonen mallinukke vaatteet päällä. Oikeesti sydän löi tyhjää kun luulin että joku istuu siellä jöötillä vaikka luultiin ettei siel oo ketään. Pelottavaa.

Siitä pikku kylästä jatkettiin sit matkaa itse kansallispuistoon. Aluks mikään ei näyttäny muuttuvan, sit ihan yhtäkkiä edessä oli silmänkantamattomiin minivuoria ja rotkoja. Se oli ihan uskomaton näky ja me jumitettiin siel tosi pitkään. Otettiin kyllä kasoittan kuvia mutta ei kuvista tajua sitä alueen valtavaa kokoo ja kauneutta. Se oli niin outoo kun preeria loppu kun seinään ja siitä alko saviset vuoret. Alueen nimi Badlands tuli siitä ku joku ranskalainen heppu siel ekana liikuskeli ja nimitti alueen "Badlands to travel across" ja kyllä se siltä näytti että vähän vois ottaa päähän lähtee rämpiin siitä läpi. Tää paikka oli meille molemmille semmonen mitä me ollaan tältä reissulta odottettukin, jylhää maisemaa ja jotain sellasta mitä ei suomessa nää. Minnesota esimerkiks oli aika lailla kun Suomes oli ollu, sekä sään että maisemien puolesta. Puistos nähtiin myös ekat eläimet, tien vieressä kökötti viis Muledeer nimistä otusta, semmosia pirun isokorvasia otuksia. Tiedä sit mitä ne on suomeks. (kuvassa näkyy hyvin miten preeria muuttu savimaaks, oikeelle preeriaa jatkuu ja jatkuu vaan.)

Badlandsiltä jatkettiin matkaa sitten Rapid Cityyn mikä on pieni kaupunki Mount Rushmoren kupeessa. Vietettiin tuttuun tapaamme yö super kasissa, meiän vakkarimotellissa. Aamulla herättiin aika aikasin ja piti lähtee heti vuorille. Päästiinki lähteen ja matkalla tuli vastaan semmonen nähtävyys kun Bear Park USA. Päätettiin käydä kysyyn paljon se maksaa ja olihan se vähän tyyris, 13$ nuppi. Se oli semmonen kahen mailin rinksa mikä ajettiin autolla ja sit siel oli eläimiä "vapaana" eli semmosis isois aitauksis missä pysty ajeleen autolla. Siellä sit nähtiin hirviä, susia, poroja, biisoneita ja ihan sikana karhuja. Siinä ne löntysteli auton edessä ja vieressä ja joka puolella. Kierroksesta olis kyl jääny vähän kynitty olo ellei oltas äkätty sitä pikkueläinten puolta. Siellä oli pikku aitauksis haisunäätiä, piikkisikoja, ilveksiä ja ...vauvakarhuja! Ne oli aivan mahtavia! Siellä ne paini ja juoksi ja kiipeili ja leikki ja ui, niitä oli kaikkiaan yheksän ja valehtelematta tunti vaan tuijoitettiin niitä. Otettiin taas paljon kuvia ja videookin mutta sit tuli pikku takaisku, akku loppus kamerasta :/ mietittiin pitkään että mennäänkö silti ajeleen vuorille mutta aateltiin että pakko niistä pressojen päistä on kuvia saada. Eli ei muuta kun takas motellille (oltiin n. 1omin ajon päässä eli ei paha homma). Ladattiin vähän akkuja ja lähettiin sit uudestaan ajaan. Vuoristotiellä oli oikein hupaisaa ajella ja Eveltä pääsi oikein kovaääninen "Ohho!" kun Mount Rushmoren ukot yhtäkkiä oli meiän nenän edessä. Näky oli kyl komee. Myöhemmin kun nähtiin vuori uudestaan Eve sano että siitä vasemmanpuoleisesta tulee ihan mieleen Dyky. Siis Nygrenin Jarno :D Nähtiin muuten siinä ekalla kerralla vuoren vieres myös aito pitkäpartanen vuohipukki!

Mt Rushmorelta lähettiin sit ajaan Grazy Horsen muistomerkille. Se on paljon vähemmän tunnettu ku presidenttikaverinsa mutta valmistuessaan tulee oleen paaaaljon isompi. Kyseessä on siis inkkaripääälikön monumentti josta tulee monta monta kertaa isompi kun Rushmoresta. Se ei oo vielä lähellekkään valmis mutta pään ja käden jo erottaa. Se olis maksanu maltaita mennä kattoon lähelle joten otettiin pakollinen turistikuva kaukaa ja lähettiin äkkiä meneen. Sit rupeski tuleen jo pimee joten lähettiin ajaan takas motellille. Täällä tulee pimee tosi aikasin joten kuudesta eteenpäin me oikeestaan hengaillaan vaan motellilla koska ei näis pikkukylis oo pimeellä mitään nähtävää/tehtävää. Seuraavana päivänä lähettiin sit kierteleenloput alueen nähtävyyksistä. Seuraavaks ajettiin Wind Cave nimiseen kansallispuistoon. Siellä nähtiin taas paljon villieläimiä! Nähtiin biisoneita ihan auton vieressä, lisää preeriakoiria, peuroja ja sit vielä antilooppeja. Puiston kruunas opastettu privaattikierros itse luolassa. Maan alla ei nähtävää juuri ollut mutta oppaan jutut oli kiinnostavia.

Pimee rupes taas tuleen joten lähettiin "kotiin" päin. Oli aika kuumottavaa ajaa pimeellä, eka ajettiin jonnekkin ranchin pihaan vaikka tien piti jatkuu. Jostain muistan kuulleenni että jos joku tunkeilee sun tontille niin sitä saa ampua eli ei muuta ku auto äkkiä ympäri. Sit oli ihan friikkiä kun ajettiin pitkät päällä ja katoin että tiellä vilahti jotain.. no biisonihan se siellä, keskellä tietä kävelee vastaan. Pysäytettiin auto ja siitä se nappas melkein peilit mukaan, veti ihan vierestä. Isoja ja pelottavia otuksia. Kuvakin saatiin mut se näyttää enemmän kummitukselta siinä.

(tossa vähän valosampi kuva kummituksesta)

Seuraavana päivänä oli vielä vuorossa pari maisema reittiä ja Custer State Park. Puisto oli täynnä eläimiä ja oli kans komee, maisemat oli myös hienot. Molemmat maisemareitit oli vähä pettymyksiä kun molemmista oli parhaat osat suljettu talviolosuhteiden takia. "Closed for season" luki kylteis joten jouduttiin aika paljon kierteleen ja ettiin parempia teitä.

Huomattiin että valosan aikaa oli jäljellä vielä pari tuntia joten aateltiin ajaa Deadwoodiin, kunonn länkkärikapunkiin. Matkalla sit tuli reissun toistaseks isoin yllätys, kunnon lumisade! Keskiviikkona oli +25 astetta celsiusta ja perjantaina sato lunta oikein urakalla. Ajokeli oli tosi paska ja kesti kauan päästä Deadwoodiin. Lunta tuli lisää ja lisää ja eihän me siellä sit mitään nähty. Suoraa tietä takas motellia kohti ja aamulla auto äkkiä kohti etelää.

Rapid Citystä matkattiin sitten Denveriin päin, Coloradon osavaltioon. Matkalla oli taas aika makeita maisemia ja pysähdeltiin pariin otteeseen ihasteleen Rancheja ja peltoja. Yövyttiin parikyt mailia kaupungista yllätys yllätys... SUPER KASISSA! Jaa niin, unohtu sanoo että ne ei oo vielä velottanu visa electronia kolmelta yöltä Rapid Cityssä... eli pidetään peukut pystyssä että säästetään ne rahat! Aamulla vähä sit kelailtiin että mennäänkö Rocky Mountains kansallispuistoon vai ei. Me siis ostettiin semmonen kansallispuisto passi Badlandis jolla pääsee kaikkiin puistoihin sit ilmasiks. No ei me sit menty sinne RM puistoon vaan lähettiin vaan karskisti ylittään vuoria. Pikkusen on jo hinku lämpösempään päin varsinki ku Evellä on iho vähän reistaillu niin lämpö saattais auttaa. Vuorilla oli kyl tosi helmee. Tänään tosin selvis varmaan syy miksei auto oikein kulkenu ylämäkeen... meiän vasen takakumi oli puolityhjä. Ajateltiin Even veljen yllyttämänä poiketa myös Aspenissa.. se juttu ei menny ihan nappiin, ajettiin 50 mailia ja sit ne ilmotti että tie on suljettu. Jututettiin sheriffiä ja se sano että siellä on 10ft snow up there. Se taitaa tehä kolmisen metriä, pikkusen liikaa jopa meiän pt cruiserille :) (jossa oli siis vielä tollon tyhjä takakumi.) Kruisailtiin takas samaa vuorenrinnetietä ja nukuttiin yömme Glenwood Springs nimises kyläs. Aamulla lähettiin sit ettiin Aspenia uudestaan, tällä kertaa eri reittiä... tunnin ajon jälkeen päästiin sinne... ja siel ei ollu mitään. Tylsä laskettelukylä missä oli 100 pientä hotellia. Bensa makso 3.50$/gallona (vrt. halvimmillaan 2.05$ muualla) ja ei oikeestaan muuta sanottavaa oo. Tylsä kylä. Eikä nuijaa ja tosinuijaa koskaan ees kuvattu siellä :( Tässä vaiheessa meni jo hermot vuoriin joten lähettii ajaan Utahia kohti.

Muutama tunti ja pari pussia beef jerkyä kulu ennenkun päästiin Utahiin. Eka erilaisuus tuli ilmi heti moottoritiellä, ensimmäistä kertaa tällä matkalla nähtiin valtava kyltti joka varoitti hiekkamyrskyalueesta. Onneks ei satuttu oleen paikalla myrskyn aikaan, vaikka olis sekin periaattees ollu hienoo. Nyt ollaan siis täällä Moabissa, Utahissa ja hommat ei oo menny ihan putkeen. Evellä on nyt ollu tosi vaikeeta ja jouduttiin meneen sairaalaan tänään. Saatiin iso kasa reseptejä ja haettiin Even lääkelaukkuun täydennystä, toivotaan parasta että auttaa. Ja jos vakuutus ei korvaa sairaalassakäyntiä niin pulassa varmaan ollaan, ei oo mitään tietoo paljon koko lysti makso. Ne teki raskaustestinki varmuuden vuoks (lääkeitten takia) ja tiedoks kotiväelle että ei teistä vielä isovanhempia tuu. Käytiin vielä sit vähän kiertelemäs Arches nimises kansallispuistos missä on kuvattu mm. Austin Powersia, Indiana Jonesia, Mission Impossiblee jne. Komeita punasia kallioita täynnä!

Muuten me ollaan vaan maattu koko päivä ja nautittu amerikkalaisen kaapeliteeveen runsaasta kanavatarjonnasta. Mulla oli sit aikaa kirjotella tätä juttuakin. Nyt Eve on ainakin paljon parempi kun aamulla että tosissaan toivon että kaikki menee hyvin ettei jouduta kauheesti suunnitelmia muutteleen. Nyt mennään vähän päivä kerrallaan ja katotaan lähetäänkö esim Fijille etuajassa. Onneks lippuja pystyy muuttaan pikkusummalla ja meillä ei oo mitään suuria suunnitelmia mitkä menis mönkään. Paitsi tietty toi auto mistä on nyt tuulilasi paskana... Katotaan nyt tässä sit miten menee, huomenna lähetään taas ajeleen, ylihuomenna pitäis olla Grand Canyonilla ja loppuviikosta jo Vegasissa. Aika menee ihan pirun nopeesti. Kirjotellaan lisää taas kun on jotain kerrottavaa.

Ville